Siirry ylös
sv       Tulosta |  pdf

Kuntaliiton Kietäväinen Seinäjoella 25.11.2011Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen jatko turvattava

- Kuntauudistuksen  oleellinen osa on kuntien yhteistyön tiivistäminen ja tehostaminen. Kuntapalveluiden turvaamiseksi tarvittava palvelurakenteiden uudistaminen ei saa pysähtyä, sanoi Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen perjantaina 25.11. Seinäjoella Kuntaliiton ja Etelä-Pohjanmaan liiton yhteisessä maakuntatilaisuudessa.

Kietäväisen mukaan syksyn aikana on käynyt selväksi, että yksikään puolue ei ole kannattamassa kuntien pakkoliitoksia.

- Tässä tilanteessa on varsin selvää, ettei kunta- ja palvelurakenneuudistusta kyetä toteuttamaan koko maassa yksinomaan vahvojen peruskuntien avulla. Niiden rinnalla on tärkeää samanaikaisesti kehittää kuntien yhteistyötä.

Kuntien yhteistyön kehittämiseksi Kuntaliitto on esittänyt piirikuntamallia, joka olisi esimerkiksi monitoimialainen kuntayhtymä. Myös piirikuntamallin avulla kyetään selkeyttämään hallintorakenteita ja tehostamaan kuntapalveluiden tuotantoa.

- Kuntayhtymämalli ja sen kehittäminen on tärkeää ottaa hallitusohjelmassa mainitun isäntä- eli vastuukuntamallin rinnalle kuntien yhteistyövaihtoehtona, Kietäväinen sanoi.

- Kuntarakenteiden uudistus on tärkeää toteuttaa vapaaehtoisuuteen perustuen. Vain vapaaehtoisten järjestelyihin perustuvissa rakenneuudistuksissa kyetään sitouttamaan kuntien keskeiset toimijat tuloksellisuutta edistävien ratkaisujen toteuttamiseen.

- Pelkkä kuntaliitos sinällään ei saa aikaan säästöjä. Säästöjä syntyy vasta siinä vaiheessa, kun kuntaliitoksen jälkeen on purettu päällekkäisyyksiä, selkeytetty johtamista ja otettu käyttöön tuloksekkaampia toimintatapoja. Kuntaliitos itse asiassa lisää kustannuksia parina vuonna ennen ja jälkeen liitoksen toteutusta, Kietäväinen totesi.

Lisätietoja:
Varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen, 0400 486 043
 | 
0 suosittelua
Sisältö tarkistettu:
25.11.2011