Kuntaliiton johto korostaa kuntien omatoimisuutta, jolle valtiolta odotetaan tukea kuntapalvelujen ja -talouden tasapainottamiseksi.
Kuntaliiton hallitus hyväksyi yksimielisesti ennen pääsiäistä linjauksen, jonka mukaan tavoitteena on mahdollisimman kattava vahvojen peruskuntien verkosto. Vahva peruskunta määritellään niin, että sillä on edellytykset pitää huolta hyvinvointipalveluista ja luoda edellytyksiä kunnan elinvoiman vahvistamiselle ja demokratian toteutumiselle. Vahva peruskunta muodostuu luontevimmin työssäkäyntialueesta.
Kuntien on oltava riittävän vahvoja kantamaan järjestämisvastuu sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävistä, jotka kasvavat kaiken aikaa. Vastuu tarkoittaa myös vahvaa palvelujen järjestämisen ohjausta. Osoittamalla vahvuutensa tulevinakin vuosikymmeninä kunnat säilyttävät itsemääräämisoikeutensa.
Kuntaliitto näkee, että nykyisellä kuntarakenteella kunnat menettävät todellisen ohjausvaltansa asukkaidensa palveluihin. Tämä on jo ymmärretty laajalti kuntakentällä, jossa on nähty historiallinen määrä kuntaliitoksia, laajaa yhteistoimintaa sekä uusia ja tehokkaampia toimintatapoja.
Kuntaliitosten ja muun yhteistyön tulee perustua kuntien omaan harkintaan, ja alueelliset erot pitää nähdä uudistuksia toteutettaessa. Sama kuntamalli ei välttämättä sovi kaikkialle maahan, Kuntaliitto korostaa.
Kuntien omille tehostamistoimille pitää antaa tukea tulevan kuntalain, valtionosuusuudistuksen sekä normien purkamisen kautta.
Lisätietoja:
Hallituksen 1. varapuheenjohtaja, kaupunginjohtaja Markku Andersson, 0400 653 403
Hallituksen 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Lasse Hautala, 0400 361 828
Toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma, 050 364 7883