(Kuntaliitto tiedottaa 27.5.2011)
- Hyvinvointipalvelujen toimivuuden turvaamiseksi on huolehdittava siitä, että kuntien menot ja tulot saadaan tasapainoon niin kansallisella tasolla kuin yksittäisissä kunnissa, totesi Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen perjantaina Kuopiossa.
(Kuntaliitto tiedottaa 24.5.2011) Kuudetta kertaa järjestetyn Kuntamarkkinoinnin SM-kilpailun voitot menivät Forssan seudulle, Ouluun, Lappeenrantaan sekä Suomussalmi-Kuhmon alueelle Kainuuseen. Kilpailuun ilmoitettiin yhteensä 36 työtä matkailu-, rekrytointi- ja kilpailukykysarjoihin sekä vuoden markkinointituote -sarjaan. (Kuntaliitto tiedottaa 19.5.2011) Suomen Kuntaliitto on käynnistänyt kuntien projektinhallintaa tukevan hankkeen. Keskeisenä tavoitteena on yhdessä kuntien kanssa kehittää tähän tarkoitukseen toimialariippumaton sähköinen palvelu. (Kuntaliitto tiedottaa 10.5.2011) Kuntaliitosten vaikutusten tutkiminen on yksi hankalimmista kuntatutkimuksen aihepiireistä. Näin väittää Kuntaliiton erityisasiantuntija Arto Koski, joka tutkii tiiminsä kanssa vuosina 2005-2010 toteutuneita kuntaliitoksia. Selvä havainto on, että vaikutuksia ei pysty ihan tuoreeltaan näkemään. (Kuntaliitto tiedottaa 6.5.2011) Kuntaliitto ja valtiovarainministeriö palkitsivat Tampereen ammattiopisto TAO:n tämän vuoden Suomen parhaana julkisen sektorin käytäntönä.
(Kuntaliitto tiedottaa 6.5.2011) Kuntaliitto on simulointihankkeessa vertaillut eri pohjoismaisia kaupunkeja tavoitteenaan kehittää kuntajohtamista yleisellä tasolla ja luoda uusia kunta- ja ohjausmalleja. Viime vuonna vertailtiin Vantaata ja tanskalaista Odensen kaupunkia. Pohjoismaisen kunta-alan konferenssin yhteydessä Hanasaaressa 6.5. esitellään viimeisin simulointi Jyväskylän ja Ruotsin Jönköpingin välillä.
(KT Kuntatyönantajat tiedottaa 4.5.2011) Vasta valmistuneen kuntasektorin palkkatilaston mukaan kunta-alalla työskenteli vuoden 2010 lokakuussa 434 000 palkansaajaa. Lisäksi palkattomalla virkavapaalla, työlomalla tms. oli 31 000 henkilöä. (Kuntaliitto tiedottaa 2.5.2011) Kuudennen kerran järjestettävän Kuntamarkkinoinnin SM-kilpailun parhaimmisto on valittu. Yhteensä 36 kilpailutyötä on mukana kilpailussa, jonka voittajat julkistetaan Piiri 2011 -tapahtumassa Oulussa 24. toukokuuta. Kilpailussa palkitaan parhaat työt neljässä sarjassa yhteensä 100 000 euron arvoisilla markkinointikampanjoilla.
|
|