Kilpailussa oli jaossa yhteensä 100 000 euron arvosta kampanjapalkintoja, jotka jaettiin tasan kunkin sarjan voittajan kesken. Kampanjat toteutetaan kilpailun yhteistyöyritysten kanssa ja ne koostuvat medianäkyvyydestä ja kampanjapalveluista. Sarjoista valittiin myös hopeasijat ja osassa myös pronssisijat sekä jaettiin kunniamainintoja ansiokkaille toteutuksille.
Kilpailukykysarjassa voiton vei Forssan Seudun Kehittämiskeskus Oy kampanjallaan
Järkivihreä Forssan seutu – vihreämmän liiketoiminnan puolesta. Työ on osoitus laaja-alaisesta ja kokonaisvaltaisesta ajattelutavan ja yhteistyötoiminnan muutoksesta.
Matkailusarjassa kultaa nappasi Idän Taiga ry. Wild Taiga -kampanjallaan, joka on taidokas markkinointikokonaisuus ulkomaalaisryhmien houkuttelemiseksi Suomussalmen ja Kuhmon alueelle Kainuuseen.
Rekrytointisarjassa parhaaksi työksi valittiin Lappeenrannan Seudun Yrityspalvelut Oy:
InnoCity -kampanja, jonka avulla on esimerkillisesti edistetty opiskelijoiden ja yrityselämän kytkentöjä.
Vuoden markkinointituotteeksi valittiin Oulun kaupungin työyhteisön kehittämiseen ja hyvinvointiin luotu ainutlaatuinen Ilmakitarataukojumppa, joka on sittemmin levinnyt laajemmin eri yleisöjen hyödynnettäväksi.
- Kilpailussa oli mukana innovatiivisia pieniäkin toteutuksia sekä laajempia kokonaisvaltaisia kampanjoita, kertoo SM-kilpailun ylituomari, Kuntaliiton viestintäjohtaja Jari Seppälä.
Kuntamarkkinoinnin SM-kilpailun tavoitteena on kehittää markkinointiosaamista kunta-alalla nostamalla esille kunta- ja seutumarkkinoinnin hyviä käytäntöjä ja tuloksellista markkinointia sekä esimerkillistä kunnan työnantajakuvan kehittämistä.
Uusia töitä ja pitkäjänteistä toteutusta
- Kilpailuun osallistui useita vasta aloitettuja töitä, joista ei ole vielä nähtävissä tuloksia. Nämä työt voisivat hyvin osallistua vasta ensi vuonna, Jari Seppälä toteaa.
Kilpailussa oli mukana myös useita laajoja pitkäkestoisia markkinointiohjelmia, joissa markkinointi on ollut tuloksellista ja sitä on pystytty mittaamaan. Pienilläkin teoilla yksittäisinä toteutuksina tai isoissa kokonaisuuksissa voidaan saavuttaa paljon, jos tavoitteet on asetettu riittävän realistisiksi. Monessa kampanjassa suurin ja tärkein tulos on ollut eri toimijoiden yhteistyön käynnistäminen ja yhteisesti hyväksytty toimintatapa.
- Usein kriittinen puuttuva kampanjoinnin osa on dokumentointi. Jos kampanjointia ei tavoitteiden asettamisesta tulosten mittaamiseen ja arviointiin asti dokumentoida riittävällä tarkkuudella, on vaikutusten arviointi kovin hankalaa, toteaa Jari Seppälä.
Tuomariston mukaan tämän vuoden kilpailussa oli erityisen positiivista se, että töissä oli mukana pieniäkin oivalluksia. Sosiaalisen median kanavia oli myös osattu hyödyntää innovatiivisesti osana pitkäjänteistä markkinointityötä.
Yhteistyötä kilpailukyvyn hyväksi
Kuntamarkkinoinnin SM-kilpailun järjestävät kunta- ja seutumarkkinoinnin kehittämistyötä tekevät järjestöt: Suomen Kuntaliitto, Seudulliset Kehittämisyhteisöt SEKES ry sekä Suomen matkailuorganisaatioiden yhdistys SUOMA ry. Kilpailu on osa Piiri-hanketta, joka on avoin ja maksuton yhteistyö- ja kehittämisverkosto kuntien, seutujen ja alueiden markkinointiosaamisen vahvistamiseksi.
Piiri-verkoston yhteistyöyrityksiä ovat Helsingin Sanomat, MTV3, Otavamedia / Suomen Kuvalehti, KL-Kustannus Oy / Kuntalehti, Finlands kommuntidning ja Place Marketing Oy.
Kuntamarkkinoinnin SM-kilpailu kohdistui vuonna 2010 toteutettuun markkinointiin. Keskeisiä arviointikriteerejä oli markkinoinnin tuloksellisuus suhteessa panostuksiin. Palkinnot jaettiin Piiri-tapahtumassa Oulussa 24.5.2011.
Lisätietoja:
Kilpailun ylituomari Jari Seppälä, viestintäjohtaja, Suomen Kuntaliitto, p. 09 771 2010, 050 667 43
Markkinointipäällikkö Merja Olari-Sintonen, Suomen Kuntaliitto, p. 09 771 2676, 050 378 4305
Kilpailukykysarjan kärki
Kilpailukykysarjassa etsittiin markkinointia, jonka tavoitteena on seudun tai kunnan kilpailukyvyn ja elinvoimaisuuden kehittäminen ja muutosprosessien tukeminen.
1. sija/kultaa:
Forssan Seudun Kehittämiskeskus Oy
Järkivihreä Forssan seutu – vihreämmän liiketoiminnan puolesta
2. sija/hopeaa:
Mäntsälän Yrityskehitys Oy
Mäntsälän kunta Mäntsälän TV-mainokset
3. sija/pronssia:
Länsi-Turunmaan kaupunki
Bertel Nauvolainen – Bertel Nagubo
Matkailusarjan kärki
Matkailusarjassa palkittiin markkinointia, jonka tavoitteena on kotimaisten tai ulkomaisten matkailijoiden ja kävijöiden houkutteleminen kuntaan tai seudulle.
1. sija/kultaa:
Idän Taiga ry.
Wild Taiga
2.sija/hopeaa:
Länsi-Turunmaan kaupunki
I Love Rengastie
Kunniamaininta:
Raaseporin ja Hangon kaupunkien matkailutoimistot
Love, Peace & Harmony
Kunniamaininta:
Uudenkaupungin kaupunki
Hyljeretki
Rekrytointisarjan kärki
Rekrytointisarjassa palkitaan markkinointia, jonka tavoitteena on kuntien oman työnantajamaineen tukeminen sekä osaajien houkutteleminen seudulle. Rekrytointisarjassa palkittiin vain voittaja.
1.sija/kultaa:
Lappeenrannan Seudun Yrityspalvelut Oy
InnoCity
2.sija/hopeaa:
Askolan kunta
Uudenlaista kohdennettua lääkärirekrytointia
Vuoden markkinointituote -sarjan voittaja
Vuoden markkinointituotesarjassa palkittava voi olla kunnan tai alueen vetovoimaisuustavoitteita tukeva yksittäinen markkinointituote tai -aineisto.
1. sija/kultaa:
Oulun kaupunki
Ilmakitarataukojumppa
2. sija/hopeaa:
Kuopion kaupunki
Supersyysloma ja Hyperhiihtoloma
3. sija/pronssia:
Vantaan kaupunki
Vantaa is not only a dream
Kunniamaininta
Kunniamaininta koko kilpailussa:
Vaasan kaupunki
Energiset aallot – Vaasan uusi ilme