Siirry ylös
sv       Tulosta |  pdf

Sosiaalinen media avaa osallistumista kunta-asioihin

(Kuntaliitto tiedottaa 5.4.2011) Alle 10 prosentilla kunnista on Kuntaliiton arvion mukaan aktiivisesti ylläpidetyt viralliset sivut yhteisöpalvelu Facebookissa. Sen sijaan yleisempiä ovat muun muassa kuntien kulttuurilaitosten ja nuorisotoimen sosiaalisen median palvelut.

Sosiaalinen media nähdään monissa kunnissa ensisijassa kansalaislähtöisenä osallistumisen välineenä, jossa kunnan on hyvä olla mukana.

Etenkin suuret kaupungit hyödyntävät sosiaalista mediaa aktiivisesti tapahtumamarkkinoinnissa ja kuntalaisten informoinnissa. Kuntaliiton tekemään kyselyyn vastanneet yhdeksän suurta kaupunkia ilmoittivat nuorisotoimen, kirjaston ja museoiden hyödyntävän sosiaalisen median kanavia. Facebookin ohella kunnat hyödyntävät muun muassa YouTube-palvelua sekä erilaisia blogeja. Osalla kunnista on myös omia sovelluksiaan.

– Kunnissa on monenlaisia sosiaalisen median palveluja käytössä, mutta hajautetusti. Kokonaisuuden koordinoiminen asettaa kunnille oman haasteensa, Kuntaliiton markkinointipäällikkö Merja Olari-Sintonen kommentoi.
 
Moni kyselyyn vastanneista kunnista oli käyttänyt sosiaalista mediaa aktiivisesti yksittäisissä hankkeissa tai kampanjoissa. Suurissa kaupungeissa sosiaalinen media nähtiin hyödylliseksi etenkin tapahtumamarkkinoinnissa sekä kuntalaisten informoinnissa. Sosiaalisen median palveluja hyödynnetään aktiivisesti myös kuvien ja videoiden levittämiseen. 

Kuntalaisten osallistuminen sisällöntuotantoon vielä vähäistä

Lähes kaikki kyselyyn vastanneet kaupungit nostivat sosiaalisen median tärkeäksi markkinoinnin näkökulmasta. Sen sijaan esimerkiksi asiakaspalvelun tai yhteystoiminnan merkitys sosiaalisessa mediassa jakoi mielipiteitä.

– Säännöllinen kuntalaisten osallistuminen päätöksentekoon sosiaalisen median välityksellä on kunnissa vielä vähäistä. Hyviä pilottihankkeita vuorovaikutuksen ja kuntalaisten vaikutusmahdollisuuksien lisäämisestä on esimerkiksi Tampereella ja Hämeenlinnassa, Kuntaliiton verkkoviestintäpäällikkö Tony Hagerlund kertoo.

Sosiaalisen median käytön riskeinä kunnissa ovat resurssien sekä strategisen tason suunnittelun puute. Vain osa kyselyyn vastanneista kunnista oli laatinut sosiaaliselle medialle oman toimintasuunnitelman tai huomioinut sen roolin osana viestintä- tai markkinointistrategiaa.
 
– Jos palvelu tai sivusto on laitettu pystyyn sosiaalisessa mediassa, sitä on myös ylläpidettävä, ja palautteisiin on vastattava kohtuullisessa ajassa. Sosiaalisessa mediassakin asiat voi hoitaa hyvin tai huonosti, Hagerlund summaa.
 
Kuntaliiton kyselyyn vastasivat Helsinki, Hämeenlinna, Jyväskylä, Kuopio, Lappeenranta, Pori, Tampere, Turku ja Vantaa. Kuntaliiton arvio kuntien Facebook sivustojen määrästä perustuu liiton omaan pintapuoliseen selvitykseen. Laajempi kunnille suunnattu sosiaalisen median kysely toteutetaan myöhemmin tänä vuonna.
 
Lisätietoja:
Markkinointipäällikkö Merja Olari-Sintonen, Kuntaliitto, 050 378 4305
Vastaava verkkoviestintäpäällikkö Tony Hagerlund, Kuntaliitto, 050 526 2158
 | 
8 suosittelua
Sisältö tarkistettu:
5.4.2011