(Kuntaliitto tiedottaa 29.12.2010) Uusi vuosi tuo jälleen lukuisia muutoksia kuntasektorille. Vuoden vaihteessa voimaan tuleva laki tuo korotuksen peruspalvelujen valtionosuusprosenttiin. Myös kuntien lukumäärä muuttuu vuoden 2011 alusta voimaantulevien kuntaliitosten myötä.
(Kuntaliitto tiedottaa 21.12.2010) Alivaltiosihteeri Martti Hetemäen vetämän verotyöryhmän ehdotukset lisäisivät kuntien ja kuntapalvelujen riippuvuutta valtiosta. Kuntien saaman yhteisöveron korvaaminen valtionosuuksilla heikentäisi samalla kuntien motiivia kehittää elinkeinotoiminnan edellytyksiä ja olisi teknisesti erittäin vaikeata toteuttaa. (Kuntaliitto tiedottaa 17.12.2010) Nykyisen päivähoito-oikeuden perusteltu rajaaminen toisi kunnille 60 miljoonan euron vuosittaiset säästöt, selviää Kuntaliiton tuoreesta selvityksestä. Kuntaliito selvitti päivähoidon asiakkaiden mielipiteitä päivähoito-oikeuden rajaamisesta osapäiväiseksi niille lapsille, jotka eivät tarvitse kokopäiväistä hoitopaikkaa.
(Kuntaliitto tiedottaa 16.12.2010) Laadun arviointi sitouttaa johdon, henkilökunnan ja luottamushenkilöt uudella tavalla laadun parantamiseen. Tämä on todettu opetustoimen laadunhallinan hankkeessa, jota toteutettiin kuudella alueella perusopetuksessa, lukiokoulutuksessa ja varhaiskasvatuksessa.
Yhä useampi kunta muistaa uusia kuntalaisia. Vuonna 2008 vauvarahan sai 48 kunnassa, vuonna 2010 vauvasta maksaa jo 54 kuntaa. Myös lasten kotihoidon tuen ja yksityisen hoidon tuen kuntalisää maksetaan vuonna 2010 yhä suuremmassa osassa kuntia. Tiedot käyvät ilmi Kuntaliiton tekemästä selvityksestä. Edellinen selvitys tehtiin vuonna 2008.
(Kuntaliitto, VATT, Sosiaalialan Työnantaja- ja Toimialaliitto sekä FCG Finnish Consulting Group Oy tiedottavat 9.12.2010) Vaikuttavuuden huomioon ottaminen nostaa aikaisempia arvioita vanhuspalveluiden tuottavuuskehityksestä.
Kunnallisessa tuotannossa tuottavuus on kehittynyt paremmin kuin yksityisen sektorin tuottamissa ostopalveluissa. Muun muassa näihin tuloksiin päädytään Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen julkaisemassa tutkimuksessa ”Vaikuttavuuden huomioon ottava tuottavuus vanhuspalveluissa”. Tutkimus on tehty yhteistyössä Finnish Consulting Groupin, Kuntaliiton ja Sosiaalialan Työnantaja- ja Toimialaliiton kanssa.
(KT tiedottaa 9.12.2010) Kuntatyönantajien edunvalvontaa on hoidettu 40 vuotta valtakunnallisella sopimusjärjestelmällä. Sen piiriin kuuluvat kaikki Suomen kunnat ja kuntayhtymät sekä niiden palveluksessa oleva henkilöstö, noin 433 000 henkeä. Lainsäädäntö kunnallisten viranhaltijain ja työntekijöiden palkkausta ja muita palvelussuhteen ehtoja koskeva neuvottelu-, sopimus- ja sovittelujärjestelmästä tuli voimaan 1.12.1970. Kunta-ala on Suomen suurin työmarkkinasektori ja sopimusala. (KT tiedottaa 9.12.2010) Kunnallinen työmarkkinalaitos KT ottaa tänään 40-vuotisjuhliensa yhteydessä käyttöön KT Kuntatyönantajat -nimen. Ruotsinkielinen muoto nimestä on KT Kommunarbetsgivarna. Nimiuudistuksen myötä muuttuu myös KT:n graafinen ilme. Vuoden vaihteessa julkaistaan uudella ilmeellä myös KT:n verkkosivut.
(Kuntaliitto tiedottaa 9.12.2010) Kunnan asukasviestintä on 11 kaupungissa tehdyn kyselyn mukaan tyydyttävällä tasolla. Enemmän tietoa kaivataan erityisesti isoista hankkeista ja muista valmisteltavista asioista. Kaupungin omat verkkosivut ovat jo lähes yhtä tärkeä tiedonlähde kuin paikalliset lehdet ja radiokanavat. (Kuntaliitto tiedottaa 2.12.2010) Työperäistä maahanmuuttoa on edistettävä, jotta kuntien palvelut voidaan turvata myös tulevaisuudessa. Samoin on huolehdittava siitä, että kuntien resurssit riittävät pakolaisten vastaanottamiseen ja kotouttamiseen. Muun muassa nämä kannanotot sisältyvät Kuntaliiton hallituksen 1.12.2010 hyväksymiin maahanmuuttolinjauksiin.
|
|