sv       Tulosta |  pdf

Asukasviestintä tyydyttävällä tasolla

(Kuntaliitto tiedottaa 9.12.2010) Kunnan asukasviestintä on 11 kaupungissa tehdyn kyselyn mukaan tyydyttävällä tasolla. Enemmän tietoa kaivataan erityisesti isoista hankkeista ja muista valmisteltavista asioista. Kaupungin omat verkkosivut ovat jo lähes yhtä tärkeä tiedonlähde kuin paikalliset lehdet ja radiokanavat.

​Asukkaiden odotuksia kaupungin viestinnästä ja vuorovaikutusmahdollisuuksista selvitettiin syksyn aikana Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Oulussa, Turussa, Jyväskylässä, Kouvolassa, Lappeenrannassa, Salossa, Kotkassa ja Nokialla. Vastauksia saatiin yhteensä 1363 asukkaalta, jotka oli poimittu satunnaisesti väestörekisteristä 18 ja 70 ikävuoden väliltä.  

Kouluarvosanalla mitattuna kaupungit hoitavat viestintäänsä tyydyttävän seiskan tasolla. Kyselyn perusteella eri kaupunkien saamat yleisarviot ovat hyvin lähellä toisiaan. Kuntien yhdistymisiä tehneissä kaupungeissa vanhan keskuskaupungin asukkaat ovat hieman tyytyväisempiä kaupungin viestintään kuin muiden alueiden asukkaat.
 
Eniten tietoa tarvitaan terveyspalveluista. Usein käytetään myös liikuntaan ja ulkoiluun, kulttuuriin sekä karttoihin ja liikenteeseen liittyvää tietoa. Palveluista toivoo nykyistä enemmän tietoa 12 prosenttia vastaajista.
Vastaajista 71 prosenttia on sitä mieltä, että kaupunkien viestintä on hyödyllistä. Luotettavana sitä pitää 64 prosenttia vastaajista. Tietoa on helposti saatavilla 61 prosentin mielestä ja 58 prosenttia katsoo tiedon olevan selkeää ja ymmärrettävää.
 
Parantamisen varaa on asukkaiden mielestä erityisesti päätöksentekoon liittyvässä viestinnässä ja vuorovaikutuksessa. Eniten lisätietoa kaivataan tulevista hankkeista ja suunnitelmista. Lähes puolet (49%) katsoo, että vaihtoehtoisista ratkaisutavoista ei  kerrota riittävästi, ja yli puolet (56%) odottaa enemmän tietoa asukkaiden kuulemisen tai palautteen vaikutuksista. Lähes puolet vastaajista (46%) näkee puutteita myös päätösten perustelemisessa asukkaille.
 
Äänestäminen ja valitusmahdollisuus nähdään tärkeimpinä vaikuttamisen keinoina. Yli puolet vastaajista pitää tärkeänä myös yhteydenottoa kaupunkiin sähköisesti tai puhelimella sekä kaupungin järjestämiä asukastilaisuuksia. Sen sijaan asukas- ja käyttäjäpaneelit, internetin keskustelupalstat tai sosiaalinen media eivät enemmistöä vakuuttaneet osallistumisen välineinä.
 
Kaupungin omat verkkosivut ovat tiedonlähteenä 18 prosentilla vastaajista. Vuorovaikutteisia verkkopalveluja ja –kyselyjä on käyttänyt vasta 2 prosenttia. Nuoremmat ikäluokat haluavat selvästi vanhempia enemmän tietoa verkon kautta. Tyytymättömyyttä herättää erityisesti se, että verkkosivuilta on vaikea löytää tietoa, esimerkiksi puhelinnumeroita tai muita yhteystietoja.
 
Tutkimuksen toteutti FCG Finnish Consulting Group Oy yhteistyössä Suomen Kuntaliiton ja tutkimuskaupunkien kanssa. Kysely perustui Helsingin yliopiston viestinnän tutkimuskeskuksen tekemään kuntien viestinnän seurannan arviointivälineistöön (KISA). Tulosten perusteella kaupungit voivat kehittää viestintäänsä siten, että se palvelee asukkaita entistä paremmin.
  
Lisätietoja:
Viestintäjohtaja Jari Seppälä, Suomen Kuntaliitto, 050 66 743
Tutkija Sari Koski, FCG, 040 550 5099
 | 
1 suosittelua
Sisältö tarkistettu:
9.12.2010