Kuntien tehtäviä tulisi Kietäväisen mukaan päinvastoin vähentää esimerkiksi siirtämällä osa kuntien toimeentulotuesta Kelalle ja valtion rahoitusvastuulle.
– Tällöin kansalaisten yhdenvertaisuus paranisi ja kuntien sosiaalityö voisi keskittyä ennaltaehkäiseviin toimiin. Myös prosessikustannuksissa säästettäisiin.
Kuntien talous on kääntymässä selvästi alijäämäiseksi. Tuottavuutta lisäävillä toimilla voidaan alijäämää korjata, mutta yksin se ei Kietäväisen mukaan riitä.
– Myös verotusta täytyy kiristää, mutta mitä veroja? Kunnallisveron korotuspaineet kasvavat kohtuuttomasti, ellei valtio tule vastaan korottamalla kuntien valtionosuuksia tai laajentamalla veropohjaa, totesi Kietäväinen. Valtio on hänen mukaansa viime vuonna vahvistanut kuntataloutta, mutta nykyisillä eväillä ei selvitä.
Kunnallisveron korottaminen on Kietäväisen mielestä huono vaihtoehto. Se lisää kansalaisten ja alueiden välistä eriarvoisuutta ja heikentää kuntalaisten työllistymismahdollisuuksia.
– Valtio voisi korottaa ympäristöveroja tai osia arvonlisäverosta ja käyttää näistä saatavaa tulonlisäystä kuntien valtionosuuksien lisäämiseen kunnallisverotuksen korotuspaineen vähentämiseksi, varatoimitusjohtaja ehdotti.
Kunnat voivat Kietäväisen mukaan parantaa toimintansa tuloksellisuutta. Tuloksellisuuden lisäämiseksi tulisi kuntien toimintaa ohjaavia säädöksiä joustavoittaa. Myös tietotekniikan ennakkoluulottomilla sovelluksilla ja tietojärjestelmien yhteentoimivuutta parantamalla voidaan toimintaa tehostaa.
– Tällaiseen kehitystyöhön ei ole panostettu riittävästi. Askelia oikeaan suuntaan on sentään otettu, totesi Kietäväinen.
– Kunta- ja palvelurakenneuudistusta pitää jatkaa vuoden 2012 jälkeen, jolloin nykyisen puitelain voimassaolo päättyy. Meillä ei ole varaa palata sektorihallintojen johtamaan erilliskehittämiseen. Tarvitaan lisää vapaaehtoisia kuntaliitoksia ja kuntien yhteistyön tehostamista. Erityisesti tarvitaan kuntien toimintatapojen uudistamista tehokkaammiksi, Kietäväinen linjasi.
– Kuntapalvelujen turvaamiseksi tarvitaan monia valtion ja kuntien toimia samanaikaisesti. Kuntaliitto onkin esittänyt kuntapalvelujen pelastusohjelmaa valtion ja kuntien yhteistyössä toteutettavaksi, hän totesi.
Lisätietoja:
Timo Kietäväinen, varatoimitusjohtaja, puh 0400 486 043