Verotulojen romahduksen vuoksi kaikkien kuntien on ollut pakko karsia menojaan jo tänä vuonna. Lomautuksiin asti on joutunut vain parikymmentä kuntaa. Alkavalle vuodelle lomautuksia on suunnitellut noin kymmenen kuntaa. Tuloveroprosentin korotukseen on päätynyt 181 kuntaa. Silti kuntatalous säilyy alijäämäisenä myös vuonna 2010.
Opettajien lomauttaminen on todettu korkeimman hallinto-oikeuden päätöksiä myöten lainmukaiseksi. Useissa oikeuteen asti päätyneissä tapauksissa on todettu, että kunta on suunnitellut lomautukset niin, että oppilaiden oikeus opetukseen on turvattu.
- Jos lomautuksiin joudutaan, ne porrastetaan ja sijoitetaan sellaisille päiville, jolloin opettajan panosta tarvitaan mahdollisimman vähän, toteaa Kuntaliiton opetus- ja kulttuuriasioiden johtaja Anneli Kangasvieri.
- Kunnat etsivät entistä tiiviimmin rakenteellisia keinoja kustannusten kurissa pitämiseksi ja samalla laadukkaan opetuksen järjestämiseksi. Opettajien lomautus on äärimmäinen ja hyvin tilapäinen hätäkeino – kuten muunkin henkilöstön lomauttaminen.
Opetusministeri Virkkunen on väläyttänyt mahdollisuutta periä takaisin opetustoimen valtionosuuksia, jos kunta ei täytä velvoitettaan perusopetuksen järjestämisestä.
Kuntien valtionosuuslain mukaan perusteettomasti myönnettyä valtionosuutta voidaan määrätä palautettavaksi esimerkiksi virheellisten opiskelijamäärien perusteella.
- Opetukselle asetetut tavoitteet toteutetaan opetussuunnitelman ja vuosittaisen työsuuunnitelman mukaan. Lomautus ei vaikuta opetussuunnitelmaan. Valtionosuus menee opetuksen järjestämiseen, eikä lomautus tee sitä perusteettomaksi. Päinvastoin mahdollinen takaisinperintä vaikeuttaisi entisestään opetuksen järjestämistä, Kangasvieri sanoo.
- Koko julkisen vallan vastuulla oleva perusopetuksen järjestäminen on jäänyt liiaksi kuntien verotulojen varaan. Valtakunnallisesti valtionosuudet ovat 42 % laskennallisista kustannuksista, mutta ylläpitäjämallin vuoksi joidenkin kuntien valtionosuudet saattavat olla jopa negatiiviset. Kun verotulot pienenevät merkittävästi, pitäisi valtionosuusprosenttia vastaavasti korottaa.
Lisätietoja:
Anneli Kangasvieri, Kuntaliiton opetus- ja kulttuuriasioiden johtaja, 09 771 2028, 050 368 4165
Marja Lahtinen, Kuntaliiton opetus- ja kulttuuriasioiden lakimies, 09 771 2038, 050 562 8775
Tuomas Oksanen, Kunnallisen työmarkkinalaitoksen työmarkkinalakimies, 09 771 2114, 040 725 6313