(Ei kieliversioita)       Tulosta |  pdf

Painopistealueella käynnissä olevat projektitKuntatalous

Kansallisessa kuntapolitiikassa kuntien palveluvelvoitteet ja rahoitusmahdollisuudet ovat koko maassa tasapainossa ja kansalaisten yhdenvertaisuus kuntapalvelujen saatavuudessa on turvattu. Hitaamman taloudellisen kasvun oloissa tavoitteiden saavuttaminen edellyttää valtion rahoitusosuuden kasvattamista kuntapalveluista.

​Paras-arviointitutkimusohjelma ARTTU, Kunta- ja paikallistalous -osahanke

​Hankkeessa tarkastellaan millä tavoin Paras-uudistus vaikuttaa kuntien ja alueiden talouteen.

Osahankkeen lähtökohtana on puitelain 5 §, jonka mukaan kunnan tulee muodostua työssäkäyntialueesta tai muusta sellaisesta toiminnallisesta kokonaisuudesta, jolla on taloudelliset ja henkilöstövoimavaroihin perustuvat edellytykset vastata palveluiden järjestämisestä ja rahoituksesta. Osahankkeeseen liittyy myös puitelain 11§:ään sisältyvä tavoite valtionosuusjärjestelmän uudistamisesta.
 
Osahankkeen avulla selvitetään uudistuksen vaikutuksia mm.
  • kunta- ja paikallistalouden kehitykseen
  • kuntien toiminnan taloudellisuuteen ja tehokkuuteen
  • palvelujen kustannuksiin
  • kuntien ja alueiden elinvoimaan ja vetovoimaisuuteen
  • kuntien ja alueiden elinkeinopohjaan.

Hankkeen analyysit tehdään pääsääntöisesti olemassa olevia tilastoaineistoja hyödyntämällä.

Vastaava tutkimustaho:
Tampereen yliopisto, Johtamiskorkeakoulu

Toteutus:
2007-2012

Osahankkeen www-sivut: http://www.kunnat.net/fi/palvelualueet/arttu/tutkimusmoduulit/talous/Sivut/default.aspx#anchor-details

Lisätiedot:
Marianne Pekola-Sjöblom, tutkimuspäällikkö
Puh. (09) 771 2504, 050 337 5634
Sähköposti: etunimi.sukunimi@kuntaliitto.fi

Jarmo Vakkuri, professori
Tampereen yliopisto
jarmo.vakkuri(at)uta.fi, p. (03) 3551 6774 

​Kulttuuripalvelujen talouden ja toiminnan vertailutiedosto

Hankkeen tavoitteena on koota luotettavaa ja vertailukelpoista tietoa kulttuuripalvelujen kehittämisen, itsearvioinnin ja päätöksenteon pohjaksi. Kootut tiedostot ja niiden pohjalta muodostettavat indikaattorit ovat strategisen johtamisen työkalu, joka palvelee  kuntien päättäjiä, kuntajohtajia ja kuntien kulttuuritoimijoita.

Hankkeessa kootaan yhteen sekä taloustietoa että toimintaan liittyviä tietoja. Hanke tuottaa tietoa kuntien euromääräisistä kokonaisinvestoinneista kulttuuritoimintaan sekä tiettyjä avaintietoja kulttuuritoimen organisaatioista ja palvelujen tuottamisesta.
 
Kunnat saavat käyttöönsä luotettavaa ja vertailukelpoista tietoa kulttuuripalvelujen tuottamisen kustannuksista sekä johtamistyökalun oman toimintansa kehittämisessä.
 
Toteuttaja:
Suomen Kuntaliitto, hankekunnat ja Cupore (Kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiö)
 
Toteutusaika:
2011–2012
 
Lisätietoa hankkeesta:
 
Lisätiedot:
Ditte Winqvist, erityisasiantuntija
Puh. (09) 771 2432, 050 465 8712

Yleissivistävän koulutuksen vertailutiedon kehittäminen

Hankkeessa luodaan kuntien käyttöön perusopetuksen ja lukiokoulutuksen toimintaa ja kustannuksia kuvaavia tunnuslukuja sekä laatua kuvaavia mittareita. Tunnusluvuilla voidaan vertailla kuntien välistä toimintaa sekä löytää toiminnan ja kustannusten taustalla olevia eroja selittäviä tekijöitä. Vertailutietoa tuotetaan kuntien suunnittelu- ja päätöksenteon tueksi.

Hankkeen avulla Kuntaliitto saa tietoa kuntien opetustoimen kustannusrakenteen tasosta sekä siihen vaikuttavista syistä.
 
Kunnille ja Kuntaliitolle luodaan tietojen keräämistä, käsittelyä sekä raportointia varten sähköinen alusta, joka nopeuttaa ja helpottaa tietojen käsittelyä ja tuottaa materiaalia helposti hyödynnettävään muotoon. 
 
Hankkeen kautta pyritään myös vaikuttamaan valtakunnallisella tasolla kerättäviin tietoihin ja tiedonkeruiden määrään ja koordinointiin.
 
 
Toteuttaja:
Suomen Kuntaliitto ja hankekunnat
 
Toteutusaika:
2010–2012
 
Lisätiedot:
Juha Karvonen, kehittämispäällikkö
Puh. (09) 771 2732, 050 522 0839

 

Lisätietoja

Avaa yhteystiedot
Kaija Majoinen
Tutkimus- ja kehitysjohtaja +358 9 771 2512, +358 500 811239
Tiina Rinne
Ohjelmakoordinaattori +358 9 771 2505, +358 50 643 92
Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja
Puhelin:
+358 9 771 2512 
Matkapuhelin:
+358 500 811239 
Sähköposti:
etunimi.sukunimi@kuntaliitto.fi 
Tehtävät:
kuntauudistus
kuntajohtamisen kehittäminen
tutkimus- ja kehittämistoiminta
Kuntakehitys- ja tutkimusyksikön johtaja
Tiina Rinne Ohjelmakoordinaattori
Puhelin:
+358 9 771 2505 
Matkapuhelin:
+358 50 643 92 
Faksi:
+358 9 771 2726 
Sähköposti:
etunimi.sukunimi@kuntaliitto.fi 
Tehtävät:
Kuntaliiton tutkimus- ja kehittämisohjelman koordinointi
 | 
0 suosittelua
Sisältö tarkistettu:
2.7.2012 Rinne Tiina